Neiti 5 kk

Minä tämän tyypin tänään jo nukutin yöunille. Sänkyyn.
Sattuneesta syystä neitokainen heräsi siskonsa mesoamiseen, eikä sen jälkeen suostunut uskomaan, että on aika olla yöunilla. Pääsi sitten leikkimatolle vielä touhuamaan.
Rapisevaa kirjaa retuutettiin oikein olan takaa, ennen kuin uni vei voiton. Kirjan alle on hyvä nukahtaa:



Laitetaas kuva myös eiliseltä, neitokaisen 5-kuispäivää juhlistettiin porkkanamaistiaisilla.
Mikään varsinainen soseidenaloituspäivä ei vielä ollut, annoin vain suikaleen raakaa porkkanaa ihmeteltäväksi. Ei neiti oikein tajunnut mitä sillä olisi pitänyt tehdä. Kävi se suussakin mutta sai vain irvistyksen aikaiseksi.

Kukkaistyttö

Facebookin ompeluelämää-ryhmään liittyminen on päässyt vähän paisuttamaan kangasvarastoja. Aiemmin minulta meni ohi kaikki ihanat kangasuutuudet, ihmettelin vain muiden blogeista että kas, tuollaistakin ihanuutta on ollut tarjolla.

Kun Metsolan uutuudet -jo jonkin aikaa sitten- julkaistiin, sain tietää siitä (valitettavasti) heti. Missasin kuitenkin kimppatilauksen, mutta en pystynyt hillitsemään itseäni ja laitoin oman tilauksen matkaan.

Niinpä nyt löytyy minunkin kaapistani ihania kukkakuoseja (toinen kukkakuoseista on kaupasta jo loppu, että varmaankin kannatti tilata kotivarastoon?!??).

Periaatteitakin on muodostunut. Uusista ostoksista on saatava jotain aikaan melko pian, eikä kangas saa lojua käyttämättömänä kaapissa vuositolkulla. Niinpä sakset käteen ja kukat haalareiksi. Kaavana Ottobren 6/2009 mustikka, koko 92 (kai). Muokkasin vain pituutta (lahkeet oli kilometrin pituiset alunperin!). Haalarit ovat olleet valmiit jo hyvän aikaa, mutta kuvien ottaminen blogia varten jostain syystä takkuaa. Tai bloggaaminen taisi odotella sitä, että saan tehtyä alle sopivan paidan. Kangaskin sitä varten olisi valmiina, mutta joku taas tökkii vastaan, mikä lie laiskuus. Että esitellään nyt pelkät haalarit vaan.

Ihan kelvolliset näistä tuli, ja ovat olleet käytössä. Toki tuolla pottailua harjoittelevalla vähän epäkäytännölliset.

Kovasti yritin kohdistaa kukkia jotenkin, mutta ei ihan onnistunut... kiva silti.

Ja niitä kuvia sitten:

Taiteilua

Isompi neiti rakastaa piirtämistä, maalaamista, leikkaamista ja ylipäänsä kaikenlaista askartelua.

Eräänä iltana hän jälleen kerran pyysi saada “maamata”

No, ei siinä mitään, essu päälle ja maalaamaan!

Isi järjesti tällä kertaa maalaushetken, ja sattui antamaan neidille välineitä enemmänkin, kun mieleinen sivellin ei heti löytynyt.

Näin se siis menee. Ensin kastellaan siveltimet:


Sitten vähän väriä...


Ja sitten voikin jo maalata. Kaksin käsin, tietty:


Jossain vaiheessa homma oli lähtenyt vähän käsistä. Ilmeestä huomaa, että äidin ja lapsen käsitykset sopivasta maalaushetken kestosta olivat eriävät:


Mutta sitten keksittiin jotain kivaa. Olisko ollut velliaika:
“Velliä?!?”


Vielä toiveikkaampi ilme:


Jep jep, uni painaa. Selvästi velliaika!
“Minä otan unihiekan pois!”


Ja juu, käytiin pesulla ennen iltapalaa.

Hei hoi hauki...

Isi kävi perhomessuilla ja toi lapselle hauen. Siis Hauen.

Jostain syystä isin tuomat tuliaiset ovat päässeet ylensä neitokaisen suosioon. Se lentokentältä ostettu leijona -nimeltään Miau- on oikeasti söpö. Mutta tämä Hauki. Söpö se ei ole. Mutta realistinen kyllä.

Realismi tuntuu kelpaavaan lapselle. Hauki pääsi heti unileluksi.

(Äiti vaan ihmettelee miksei se kiva Pentikin pehmokirahvi, jonka äiti osti lapselle 2 kk lahjaksi, ikinä päässyt suosioon..?!??)

Nukkumaan menossa:


“Tää Hauki ui tässä vähän vatta ylöspäin”


“Minun rakas Hauki!”


“Ja tää on mun rätti!”


“No niin mutsi, lopeta toi kuvaaminen, mä menen nyt Hauen kanssa nukkumaan!”


“Kauniita unia!”

Siellä se nyt sitten koissa onnellisena hillittömän kokoinen pehmohauki kainalossa. Isänsä tytär.

Villikko

Kävimme tapaamassa pienen pientä poikaa, ja vauvalahja oli omaa tuotantoa:

​

Kaavana Ottobren 1/2013 Villikko, koko 68. Kangas ikuisuus sitten jofotexilta tilattua JNY designin trikoota. Pikkuinen poika on vain kuukauden omaa pikkuistani nuorempi, ja epäröin koon kanssa pitkään. Oma tirppani käyttää jo kokoa 68, ja ajattelin melko kookkaana syntynyneen pojan myös jo olevan ainakin liki samaa kokoa. Mutta ei, pikkuherra olikin vielä ihan pieni, ja taitaa mennä useampikin kuukausi ennen kuin tämä on käyttökoossa.

Neitokainen

Tasan vuosi sitten sain tietää olevani raskaana.

Tänään hän on täällä:

​

Lisää tarpeeseen

Mummin suosiollisella lastenhoitoavulla ompelukone on saanut jatkaa pörinäänsä.

Tänään käsittelyyn pääsi seuraava ikuisuusprojekti, eli koiran patjan päällinen.

Hauvan pesä sijaitsee sängyn alla, ja pehmikkeenä siellä on aikaisemmin ollut vanha peitto. Pölyinen peitto, sanon minä.

Oli siellä jossain vaiheessa päällystämäni patjanpalakin, mutta koiratyyppi kuopsutti siitä ohuen kankaan rikki järjestellessään soppeaan. Samalla irtosi palasia patjasta, ja se oli pakko poistaa.

Onneksi kyseistä (vanhaa sijaus)patjaa oli vielä se toinen pää jäljellä. Kaapin kätköistä löytyi myös kolmen metrin palanen jotain vahvempaa puuvillaa, ties mihin tarkoitukseen joskus ostettua. Tähän projektiin kuitenkin omiaan.

Suurin osa ajasta kului mittaamiseen ja pähkäilyyn, näinkin yksinkertainen projekti tuntui nyrjäyttävän aivot sijoiltaan. Vaikka patja oli varsin ohut, halusin siihen muotoillut kulmat, lähinnä harjoituksen vuoksi. Aikaisemmista tyynyliinaprojekteista sain idean käyttää nurjalla puolella vähän matkaa päällekkäin meneviä kankaita, näin säästyin vetoketjun kiinitykseltä.

Tässä yleiskuva patjasta:

​


Laatikkomaiset kulmat:

​

Tasku:




Before...




... and after:

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Saa toki koiruus pitää vintage-marimekkopeittonsa, pitäähän sitä jonkinlainen mahdollisuus olla sisustaa pesänsä: